12.5.2018

Hellepäiviä ja juomalasiparkki




 


Ollaan eletty koko viikko ulkona. Ihana kesä on yllättänyt! Mittari on kivunnut jo monena päivänä pitkälle yli kahteenkymmeneen ja ihoa kuumottaa iltaisin.

Pihalle meitä on vetänyt terassintekopuuhat. Itse olen ollut useammin vain tuijottelevana ja kantaa ottavana osapuolena miehen tehdessä kovimmat hommat. Tänään pesin takapihan puuha-aamupäivässä mattoja ja paistoin vohluja.


Sisällä leviää sotkut ja hiekka, kun käydään vain kääntymässä, sotkemassa ja evästä hakemassa. Olen yrittänyt ratkaista paria "kesäongelmaa". Ensimmäinen ratkaisu oli taas sopivien puutarhakenkien hankkiminen kaikille. Nyt on kaikille sellaiset helposti jalkaan pökättävät ja riisuttavat kengät (paitsi mulle. Yllä olevassa kuvassa oon miehen lainacrocseissa...), jottei kenellekään tule kiusausta kipaista nopeasti hiekkalaatikkokengissä keittiöön asti. Muka.

Toinen ratkaisu oli Keskisiskon kanssa askarreltu juomalasiparkki. Helteiden tultua pöytien reunat tursuavat laseja, joista juojan on ollut aikomus juoda hetken kuluttua uudelleen. Syystä tai toisesta sitä omaa lasia ei sitten kuitenkaan ole enää löydetty ja tilalle on otettu uusi. Nyt on jääkaapin vieressä lasiparkki, johon voi oman kuvan päälle laittaa vesilasin odottamaan seuraavaa janoa.



Illaksi on luvassa varmaankin monen perheen kohtaama kriisi: Suomi-Kanada -kiekkoa vai Euroviisut. Olen itse varannut telkkarin jälkimmäistä varten... Kuvitelmissani mulla olisi ollut myös katseluseuraa, mutta sitä taitaa olla turha toivoa oman talon väestä ainakaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti