16.1.2018

Vilukissailujuttuja







"Ihanaa, kun on kunnon talvi", sanovat ihmiset. Mukaan lukien 7-vuotias, jota on puraissut pahemmanlaatuinen rinnekärpänen. Perheemme isä on saanut siis kanssahinkujan, joka haikailee rantalomien sijaan Åreen ja Lappiin laskettelemaan. Ja varmaan kohta Alpeille ja Japaniin. Eilen valloittivat Joupiskan ja vaikka vähän laskettelua (ja talvea muutenkin) pelkään, niin hirveän ylpeä olen lapsistani, jotka rohkeasti ja taitavasti viilettävät rinteitä alas. Ja tietenkin myös miehestä, joka heille näitä elämyksiä silmin nähden onnellisena tarjoaa.

Mutta höh. Mun piti lähteä ensimmäisestä lauseesta ihan muuhun suuntaan, yritetään uudestaan:

"Ihanaa, kun on kunnon talvi", sanovat ihmiset. Tavallaan ymmärrän ja saatan epähuomiossa jopa kompata. Mutta kyllä tämä kylmyys silti on itselleni nautinnon sijaan paremminkin selviytymistaistelu. Kenellekään tuskin on jäänyt epäselväksi olematon kylmänsietokykyni ja huono ääreisverenkiertoni. Haluaisin aina korostaa kaikkia mahdollisia palelupiirteitäni erottuakseni "tavallisista palelijoista" vielä hiukan ääripäisempänä, mutta jospa jättäisin nyt tällä kertaa tähän. Valittamisen sijaan aion kertoa pari mainiota tarkenemisvinkkiä!

Talveni pelastus on ollut nämä höpsöt, pitkävartiset karvavuorisaappaat. Tänään töppöstelin näissä tunnin ulkovalvonnassa, enkä kymmenen asteen viimaisesta pakkasesta huolimatta palellut yhtään! Vaikka toki varustetta oli mielin määrin ihan päästä varpaisiin, niin väitän nyt, että kunhan jalkapohjat ovat lämpimät, ei hyty pääse ytimiin niin äkkiä.


Toinen pelastus on taskulämmittimet, jotka saa aktivoitua lämpimiksi napsauttamalla. Lämpö pysyy pussukoissa melkein tunnin ja keittämällä ne saa palautettua nestemäisiksi odottamaan seuraavaa käyttöä. Ihan supernäppäriä ulkoilun jälkeiseen paleluun, viileisiin yövarpaisiin ja lasten yöllisiä kasvukipuja pehmentämään. Olenpa näillä hautonut rintatulehdustakin pois. Nämä on tulleet koko perheen jokapäiväiseen käyttöön ja siksi määräkin on kasvanut viime talven kolmesta lämmittimestä moninkertaiseksi. Aikanaan käytetyt olivat toisessa Mariskoolissa ja käyttämättömät toisessa. Kipot on nyt jääneet vähän pieniksi... Ja käytetyt pitäisi näköjään taas keittää kuntoon.



Tämmöiset vinkkaukset täältä Vilukissan vinkkinurkasta tällä kertaa. Kyllä täällä tarkenee.




2 kommenttia:

  1. Tuon tyyppiset kengät ovat ihan huiput! Mulla on samanmalliset, joissa paksu nappulainen kumipohja ja paksua goretexia varsiosa. Sisällä on irtonaiset huopikkaat. Ensin ne oli vain talvileirikäytössä, mutta lasten jälkeen toimivat mainiosti pulkkamäessä ja tänään mm. juuri siellä välkkävalvonnassa. Luojan kiitos olen pikkukyläkoulussa töissä 😀 Kaikkialla niitä ei ehkä ymmärrettäisi... 🤔.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uu, kuulostaa ihanan lämpöisiltä ja käteviltä! 😍 Mulla kävi näiden välkkäkäyttöön ostettujen kanssa vain niin, että vahingossa lähdin niillä asioille ja kauppaan ja ihan jo isoon cityynkin. Hupsista. Mutta lämpö ja mukavuus ennen tyyliä, ehdottomasti. 😄

      Poista