17.11.2017

Huutoja hyvään tarkoitukseen



Tänään oli taas yksi vuoden lempitapahtumista: huutokauppamuotoiset lähetysmyyjäiset. Samoin, kuin itse rakastin niitä jo lapsena, rakastavat omamme niitä nyt. Esikoisella oli omat rahat mukana ja huusi itselleen karviaishilloa, kukkaron ja paidan. (Ei tosin itsensä kokoinen ollut se paita, mutta makee oli, joten eiköhän sille saaja löydy!).

Keskimmäinen huusi röyhelötyynynliinan, jonka avaamattomassa paketissa luki "Anttila 19,90", eikä ihan euroista taida olla kyse. Eli arvokasta antiikkia, sanoisin! Hyvä huuto! Hän myös huusi piparitalosta 700€, mutta sen huudon peruin taloudellisista syistä.

Pieninkin osasi jo huutaa muutakin, kuin "kakka" (viime vuonna) ja huusi tohkeissaan ja asiantuntevan näköisenä etupenkistä "Kuus!! Kuus!! Kymmenen! Viistoista! Viistoista! Viistoista!" Ymmärtämättä tietenkään itse yhtään, mistä oli kyse.

Itse huusin kahden tunikan ja pullapussin lisäksi myös "NYT RIITTÄÄ!". Sitten ihan siinä lähtötohinoissa tosin vasta. Voi kunpa lapsetkin muuttuisivat kurpitsoiksi, jos kotiinlähtö venyy. Olisi helppo kantaa autoon ja pistää vöihin. Mutta ei, ne muuttuvat joko spagetiksi tai idiooteiksi. Kaksi isompaa tällä kertaa jälkimmäisiksi. Siinä hälinäisessä aulassa sitten pääsi aivan varoittamatta suusta huuto railakkaalla opeäänellä, joka kantaa sumurtorven lailla kaiken hälyn yli ja hiljentää 20 päätä kerralla. Oli tarkoitus komentaa sitä idiootiksi muuttunutta hillityn tiukasti ja äidillisesti, mutta tulikin kunnon tuuttaus operoolilla siihen kohtaan. Eikä toki tepsinyt yliviritettyyn pölvästiin yhtään. Niin innoissaan se oli karviaishillostaan ja seinille hyppimisestä. Liikkis. Kaikesta sekopäisyydestään huolimatta.

Kovin oli siis hauskaa myyjäisissä tänäkin vuonna.



Ihania unia antiikkisin röyhelöin koristeltuna!





2 kommenttia:

  1. Mä kelasin tuossa just omia lapsuusaikaisia myyjäismuistojani. Yksi muisto on yli muiden.

    Istuttiin aina takapenkissä ja isän setä oli niin mahtava: se seurasi meitä lapsia siinä tavaroita tarkastelemassa ja pani mieleen, mikä meitä eniten pöydässä houkutti.
    Sitten kun kaupanteko alkoi, setä kuiskutti, että "huuda vaan sinä, minä maksan".
    Eikä se koskaan määrittäny, mitä mikäkin sai maksaa. Setä tiesi, että raha menee lähetykselle.

    Kaikkein rakkain esine Eino-sedän rahoilla huudettuna on ruskea pikkuinen rasia ja jotenkin nyt aikuisiällä muisteltuna koko homma oli liikuttavakin juttu:

    Se rasia oli mun mielestä koko myyjäisten aivan ehdottomasti HIENOIN juttu. Kävin sen rasian punaista samettisisustaa ihailemassa ainakin 4 kertaa ja tunsin suorastaan poltteen, että se olis se juttu. Mutta tiesin, että äiti eikä isä sitä huuda ja ittellä ei ollu rahaa. Ikää mulla taisi olla 6 tai 7 -vee...
    Rasia oli Eino-sedän oman pikkuveljen itse tekemä.

    Rasian hinta lähti jostakin varovaisesta 10-20 markasta. Eino-setä vinkkasi silmää, että nyt huuda vaan. Korotin varovasti jonkun aikuisen kanssa vuorotellen... Äitin parkaisun mun ensimmäisen huudon kohdalla tukahdutti isän katse: tää on ny sovittu juttu. Innokas meklari ei ottanu uskoakseen mun huutoani 70 markkaan vaan meinas lopettaa huutamiset kuuteenkymppiin ja oli jo koppaamassa hinnan jollekin aikuiselle. Joku huikkas, että ota vaan huudot todesta, sillä on lupa huutaa. Minä pälyilin sedän päälle, joka vaan nyökkäsi, että huuda vaan. Satsasen kohdalla isä toppuutteli mua, että "ei kai ny enää" ja setä vaan totesi, että "anna se huutaa".
    Rasian hinnaksi huudettiin 120 markkaa. Ja mä sain sen. Sain rasian käteeni ja vein sen sedälle, niin sen lempeä katse "ota sinä se, sinähän sen huusitki". Voi jestas, kun olin onnesta kiharalla!! Ja varmaan sen näki kaikki muutki. Ja rasia on edelleen tallella ja käytössä, ehjä. Ja rakas.
    Setä sanoi, että 200markkaan asti se olis antanu siitä huutaa. Olihan se sen oman pikkuveljen tekemä.

    -Akka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, miten ihana tarina! <3 <3 Mäkin muistan, että yksi tädeistä huusi kirjotun tyynyn, jota pikkuveli oli hinkunut, ja antoi sen sitten myyjäisten jälkeen sille! :)

      Poista