28.11.2017

10-vuotishääpäivälomailtiin



Blogi on jäänyt viime aikoina neljänneksi tärkeysjärjestyksessä. Töiden, lasten ja jopa parisuhteen jälkeen. Töitä on arviointikeskustelujen (nyt pidetty 18/20, wohoo!) ja itsenäisyyspäiväjuhlan muodossa ihan yötä myöten. Lasten kanssa on ollut omat kommervenkkinsä myös, ja illoista on ollut pakko yrittää heitäkin kohdata ja huomioida, työväsystä huolimatta.

Parisuhde sai pitkästä aikaa ansaitsemaansa huomiota viikonloppuna, kun juhlistettiin Tampereella 10-vuotishääpäivää koko viikonloppu! Ja olipa kyllä hieno ja hauska loma! Käytiin leffassa, teatterissa, erikoisissa ei-lapsiystävällisissä ravintoloissa yöpala-aikaan. Nähtiin ystäviä, venytettiin ruoka-aikoja, shoppailtiin kenkiä ja seikkailtiin suunnitelmitta. Kaikkea sellaista, mikä viime vuosina on jäänyt vähemmälle. Ihan tosi kivaa oli, ja alkuviikon oon porhaltanut energialla, jota viikonloppuna tuntui tulevan pitkästä aikaa tankki täyteen!

Mutta blogi hei, vaikka oletkin tällä hetkellä jonon hännillä huomiossa, niin kyllä sinullekin vielä aikaa löytyy jossain kohtaa. Älä sinäkään unohda minua näissä ruuhkavuosien myllerryksissä! Tosin sen verran sinua viikonloppuna ajattelin, että poseerausten päätteeksi otin tällaisen blogikelpoiseksi sensuroidun kuvan meistä. Vaikken toki ehtinyt siinä varmistaa, että otos olisi muilta osin mitenkään onnistunut. Tunnelma välittynee silti: hauskaa, pikkulaukku, blingblingiä, kuohuvaa...







2 kommenttia:

  1. Oih mikä viikonloppu! Kuulostaa hyvältä! Samanlaisesta aikuisten huolettomasta hetkessä elämisestä haaveillaan meillä. Kumpa vähän ennemmin kuin meidän 10v juhlilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin, että vertaisihmiset osaavat arvostaa tällaista luksusta! (Kuten kenkien shoppailu rauhassa.) Suosittelen järjestämään aikuisten aikaa mahdollisuuksien mukaan, vaikka sitten pienempiäkin piipahduksia. :) Yritän muistaa itsekin, vähän ennemmin kuin 20-vuotispäivänä. :D

      Poista