8.10.2017

Lapsenvahtimietteissä



Miten paljon muissa perheissä hyödynnetään tarjolla olevia lastenvahtipalveluita? Kerran viikossa, kerran kuussa vai kerran vuodessa? Onko hoitoon vieminen ja palvelusten pyytäminen teille helppoa vai hankalaa? (Kysyn, koska haluan oikeasti tietää!) Itselläni on ollut hankaluuksia pyytää hoitoapua ja arvioida, mitkä omista menoista ovat sen "arvoisia", että pitäisi vaivata niillä toisia ihmisiä.

Eilen oltiin ammattijärjestön juhlassa miehen kanssa. Tajusin vasta, että ollaan oltu syksyn aikana jo kolmissa juhlissa kahdestaan. Oma kynnykseni pyytää lastenhoitoapua on monesta syystä madaltunut. Esimerkiksi omien voimavarojen rajallisuuden ymmärtäminen on vahvistanut ajatusta lomailtojen tärkeydestä. Mutta myös se, että lapset ovat jo 7-, 5-, ja reilusti yli 2-vuotiaat helpottaa hoitoon viemisen tunneryöppyä. Lapset tulevat ymmärretyiksi ja osaavat kertoa tarpeistaan. Eikä haittaa, vaikkei mikään menisi arkirutiinien mukaan.

Tänään tytöt lähtevät ensi viikon hoitokuvioiden takia mummolaan kahdeksi yöksi. Se tuntuu vähän isolta ja erikoiselta asialta. Mulle. Uudelta. Mutta toisaalta aika kivaltakin. Eikä mene kauaa, kun voidaan lähteä juhliin, leffaan tai ravintolaan syömään niin, että lapsenvahtina on pelkkä puhelin! Ehkä seitsemän vuotta? Vai viisi? Vai? Kertokaa te, kokeneemmat. Tuntuu kyllä oikeasti ihan älyttömältä ja uskomattomalta ajatukselta! Siihen asti toivon, että uskalletaan käyttää  lapsenvahtipalveluita enemmän, kuin edellisten seitsemän vuoden aikana.

Uskon, että se on lopulta koko perheen etu. Eilenkin juhlista tuli paljon iloisempi äiti, kuin mikä sinne lähti.







10 kommenttia:

  1. Meillä hyödynnetään lastenvahtipalveluita töiden tarjoileman matalelentovaiheen ajan todella paljon (au pair) ja toisen puolen vuodesta ei oikeastaan ollenkaan.

    Nappasin itseni kerran laskeskelemasta, että noinkohan kahdeksan vuoden päästä lapseni matkustavat mummolaan ihan keskenään, tuosta noin vain bussilla. Välillä pikkulapsiajan kiitämisen eteenpäin haluaisi pysäyttää, mutta lasten kasvamisessa on puolensakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, aupair, mikä ihana ajatus! :D Mutta niin oikeassa olet tuossa, että samalla sitä niin toivoo ajan kulumista ja ajan pysähtymistä! :D

      Poista
  2. Meillä lapsenvahtitilanne on naurettavan helppo. Harvoin on sellainen tilanne, että joku lapsenvahti ei olisi puhelinsoiton päässä "hälytysvalmiudessa". Tietoisesti on kuitenkin pyritty pois siitä, ettei kenenkään tarvisi ajatella olevansa. Siihen en halua itseäni opettaa ja totuttaa. Myös sen toisen elämä ja menot on arvokkaita, ja hän saa tehdä mitä itse ensisijaisesti haluaa. Ihanaa jos se on toisinaan lasten kanssa oleminen.

    Mutta koska sitten pyydetään apua. Kuinka se onkin vaikea arvottaa sitä omaa menoa, mikä meno on niin tärkeä että voi varauksetta pyytää apua? Itsellä tärkeään kastiin menee automaattisesti työmenot. Mutta sitten kun mennään aikuisten harrastamiseen tai ihan muuten vaan humputteluun niin aina ollaan solmussa. Yhteinen aika ja lapseton aika on ehdottoman tärkeää, mutta kun sellaiseen tarpeeseen ei ole lapsuuden kodissa tottunut (aika on muuttunut) niin se tuntuu jotenkin nololta ja hävettävältä. Eikä tarvisi tuntua!
    Ja kun kyse on nimenomaan koko perheen hyvinvointiin satsaamisesta.
    Hankala asia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, sitä on tosi tosi vaikea miettiä, että mikä meno on todella sen arvoinen, että sillä viitsii vaivata jotakin toista. Siinä mielessä "maksullinen lapsenvahti" ois parempi, kuin sellainen, joka saattaa kokea olevansa juuri tuossa itsestäänselvänä pidetyssä hälytysvalmiudessa... Mutta toisaalta ehkä tuntuu, että se "maksullinen hoitaja" tulisi kysymykseen kuitenkin vasta pikkuisen isompien lasten kanssa. Ehkä siihen asti uskallan ja rohkenen kysyä näiltä lähi-ihmisiltä mieluummin liian usein, kuin liian harvoin apua. Ja toivon, että toisinaan sanovat sitten "ei". Ihan vain, jotta tietäisin heidän sitten siihenkin tarvittaessa pystyvän. :)

      Poista
  3. Hyvin harvoin ollaan pyydetty/saatu apua. Molempien vanhemmat asuvat sen verran kaukana, ettei apuja ole saatavilla. Miehen samassa kaupungissa asuva serkku on ollut muutaman kerran lapsenvahtina. Hän on kuitenkin kokopäivätyössä päiväkodissa, joten ansaitsee lapsettoman vapaa ajan. Toki meillä on vain tuo yksi lapsi. Ehkä tarve olisi suurempi isommassa perheessä. Kieltämättä oma aika ja kahdenkeskinen aika olisi tarpeellista, mutta tämä nyt vain on vaihe elämässä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä kurja tilanne, kun isovanhemmat on noin kaukana! Eikä se muuta asiaa paljoakaan, että lapsia on "vain" yksi. Samalla tavalla se aikuisten yhteinen vastuuvapaa aika on kiinni ulkopuolisesta avusta. Toivottavasti tekin keksitte sopivia tapoja järjestää sellaista!

      Itse oon joskus haaveillut, että sellainen vaihdannaispolitiikka voisi toimia tässä. Tehtäisiin jonkun ystäväperheen kanssa vaihtokauppa: Me hoidetaan teidän lapsia tänä perjantaina ja te meidän lapsia ensi perjantaina. :)

      Poista
  4. Meillä on tosi huono tilanne lapsenvahtien osalta. Ehkä kerran vuodessa päästään joskus johonkin. Vaikeuksissa ollaan jos tulee jotain yllättävää työn/opiskelujen puolelta. Silloin yleensä jommankumman on tingittävä.
    Odotan innolla tuota aikaa kun mainitsit että lapsenvahtina toimii pelkkä puhelin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, olisi kyllä hyvä, että vähän useammin olisi mahdollisuus irrottautua äidin ja isän roolista yhdessä! Meille jossain vaiheessa vinkattiin neuvolan kautta hoitoapuasioita, mutta syystä tai toisesta jäi tarttumatta niihin. Olisikohan teillä mahdollista saada sieltä kautta apua?

      Poista
  5. No melko paljon, koska isovanhemmat hoitavat Bonskua viikolla! Mutta sitten ilta-aikaan yritetään vähän rajoittaa, ettei tule liikaa kuormitusta. Kuitenkin ollaan päästy tässä syksyllä hääpäivänä syömään ja yksiin ensi-iltajuhliin. On ihanaa, että apua on saatavilla, sitä kyllä kovasti arvostamme. En häpeä pyytää apua, mutta toisaalta kuulostelen myös hoitajien jaksamista ja ehtimistä.

    Ihana hame muuten! Mistä se on? Itse tehty?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanalta kuulostaa, että teillä on noin hyvin apukäsiä tarjolla! :) Tiedän, että mekin hyödynnettäisiin enemmän, jos asuttaisiin lähellä. Tällä hetkellä arvelen, että varsinaista hoitamisurakkaa raskaampaa on se reilun tunnin ajomatka. Esim. iltahoitohommissa joutuvat joko ajamaan yömyöhään kotiin tai jäämään yöksi. Mutta jee, juuri oli Muori täällä yön yli, ja saatiin tyttöjen hoitajan loma-ajan hoitokuviot hoidettua. :)

      Hame on tätini vanha, kenties 70- tai 80-luvulta ja tykkään siitä ihan hullun paljon! Näyttäisi olevan käsin tehty. Oon jo pitkään suunnitellut tekeväni mallin mukaan toisen samanlaisen. :)

      Poista