16.10.2017

Äitii, tänneee, pelottaa!



On mielenkiintoista huomata, miten lapsen sisäinen maailma kehittyy.

Kaksivuotiaalla on menossa pelottamisvaihe. Pimeä pelottaa ja tunnistamattomat asiat pelottaa. Kuten yläsängyn ja seinän välissä roikkuva "mato", eli siskon uninallen jalka. Myös lattialla lojuvan oman tiikeriasun häntä saattaa pelottaa, mutta onneksi sen päälle voi laittaa paperipussin näkösuojaksi. "Noin! Häntä piiloon!" Eläinkaupassa pelotti gerbiili, tuli paniikkihuuto ja pakenemisreaktio. Kaikki muut rotat ja hamsterit oli ihania.

Pelko on ennenkokematon, iso ja vahva tunne. Pakokauhu kuvaisi lapsen tilaa paremmin. Gerbiili, "mato" ja ilotulitukset laukaisevat täyden hätätilan.

Viime yönä hän heräsi hysteeriseen hätähuutoon ja osoitti huoneen nurkkaa ulvoen. Isoveli panikoi aikoinaan samoin kesken unen. Vakuutti nähneensä katossa leijuvan silmättömän noidan. Tämä pienempi kertoi sentään nähneensä vain "häkin". Lohduttelin tarrautujaa kertomalla, että hämähäkki oli vain unta. Laitettiin pilkkopimeään huoneeseen vähän valoakin, että nähdään nurkkaan. Rauhoituttuaan uskalsi itsekin katsoa ja ihmetteli, kun ei heti näkynytkään häkkiä.

Paitsi että näkyi sittenkin! Siellä nurkassa vipelsi yksi. Lätkäisin siltä hengen pois, mihin hätääntyneenäkin kohtelias Miuku nyyhkäisi "Kiitos". (Kirjoittelen tätä autossa ja kuvaksi kelvannee lattialta löytyneestä kirjasta napattu hämppis.)



Nyt voin olla vain iloinen, että näistä kahdesta uneksijasta jälkimmäisellä on enneuneksijan taipumusta. En tiedä, mitä sille silmättömälle noidalle olisin osannut tehdä...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti