9.8.2017

Odottelevia reppuja





Reput pakattuna huomista varten. Hiippailin ottamassa niistä rakeiset yökuvat.

Talo puhkui koko illan tärisevää intoa ja iloa. Pienet ovat pakanneet tohkeissaan. Koululaisen kanssa käytiin ostamassa kaksi uutta teroitinta. Sanoi hymyillen toivetta kahdesta teroittimesta "suuruudenhulluksi", mutta mielestäni aika kohtuullista, sillä ne olivat ainoat syksyn kouluhankinnat ehdottamani läksyntekoalustan lisäksi.



Hoitoon menijät ovat pakanneet vaihtovaatteensa itse. Pieninkin tohkeissaan hoki "hoitoo, suusut, reppuun". ("Suusut", eli housut.) Vaatteiden ja unikavereiden pakkaamisen välissä reppu on tomerasti pitänyt aina sulkea ja avata uudelleen. "Tämä päälle", hän komensi nukkumaan mennessä ja oli solmussa repun olkainten välissä. Ei laitettu reppua vielä yöksi päälle, vaan sai jäädä lattialle odottamaan aamua.



Keskimmäinen on yhteisen pakkaamisen jälkeen tunkenut salaa laukkunsa täyteen pikkupehmoja. Neuvoin aikaisemmin ottamaan yhden unikaverin. En ajatellut näin ensimmäisenä päivänä vielä salamatkustajiin puuttua, olkoon se nyt hänen pikku jekkunsa... Tuo repun vieressä myttyävä Nalle Puh -huivi on muotoutunut "vanhalla ikää" jonkin sortin turvarievuksi, ja sen mukaan ottamiseen pieni pakkaaja kävi varovasti pyytämässä lupaa. Kun "jos tulee vaikka ikävä".



Mutta mitenkäs, kun yksi reppu lojuu vielä varaston rojunurkassa? Joku taitaa ottaa vähän toisia rennommin? ...Konkari...







2 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää ja kuulostaa. Iloista syksyn aloitusta kaikille kolmelle koululaiselle ja kahdelle hoitoon menevälle. Ja se nallepuh huivihan on kummitädin perintö. Siitä se turvallisuus johtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tästä huivista on ollut puhetta, kun mä oon kans sanonut, että se on pienimmän siskoni vanha, mutta samaa sanoo myös mieheni, että tämä on heiltä tullut, hänen siskonsa vanha. :D Mutta oli miten oli, kummitädin perintöä silti! :D

      Poista