Mulla on koko päivän pyörinyt mielessä monta juttua blogia varten. Oikein niin monta ideaa on ollut, että mietin, pitäisikö kirjoittaa lista kaikista, ettei unohdu. Ja painiskelin siinä lasten- ja kodinhoidon lomassa, että mistäköhän aiheesta sitä sitten aloittaisi! Nyt, kun olisi pieni hetki aikaa bloggailuun ennen vanhempainiltaa, olen tietenkin unohtanut ne kaikki "hyvät aiheet".
Pienin tekee poskihampaita. Vai kulma-, vai mitä ne nyt ovatkaan. Mutta työllä ja tuskalla tulee. Mä oon käyttänyt kodin hiljaiset hetket akkujen lataamiseen ja nollaamiseen. Blogia paremmin tällä hetkellä toimii siinä tarkoituksessa telkkari ja käsityöt. Neulomuksia pukkaa liukuhihnalta niin, että alkaa jo puuduttaa.
Toissailtana nollailin katsomalla Ruutu.fistä leffan Hulluna Saraan. En tiedä, oliko mielentila oikea, vai mistä kiikasti, mutta tykkäsin siitä ihan hirveästi! Nauroin. Harvoin nauran telkkarille ääneen. Ja vielä harvemmin laitan pauselle tai kelaan kohtia huutaakseni toiselle, että tuu nyt kattoon vielä tääkin kohta! Joku ilme tai lyhyt ölähdys. Jotenkin se kieli, jota päähenkilöt puhuivat (tai eivät puhuneet...) oli niin hulvaton. Vähäeleisesti liioitteleva. Hmm, oisko se oikein kuvailtu? Hmm.. Räikeästi hiljainen? Hauskasti tosikko? No, en löydä nyt sanoja, joilla saisin ajatukseni kuulostamaan tarkoittamiltani. Mutta jos kaipaatte katsottavaa, niin katsokaa se.
Instagramissa julkaisin eilen kuvan iltasatukirjasta. Irja Kilpeläisen Valon ja varjon maassa on ihan pakahduttavan ihania lyhyitä satuja 50-luvulta. Opettavaisia, oivaltavia ja ajatuksia herättäviä. Aamunavaus- ja iltahartausmateriaalia muuten, vinkkinä ammattikasvattajille! Jos tässä päivänä jonain jaksan, niin saatan kertoa tarkemmin tarinasta "Vihreä lintu". Se on i-ha-na.
Jaahas, tämmöinen teksti tästä nyt sitten tuli. Suosittelupostaus. Suosittelenpa sitten vielä Ensitreffejä alttarilla, Vain elämäätä ja Kuokkavieras Katajaakin. Kevyttä hömppää. Ja sitten pyöräilen itseni kohti koulua. Luvassa varmaan vähän vähemmän kevyttä hömppää. Jännittääköhän niitä opettajia? Jännä tunne mennä niin eri roolissa, kuin yleensä. Ehdottomasti mieluummin näin päin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti