18.7.2016

Kakkahousuna (?!!) eläinpuistossa









Eläinpuistoreissu oli mukava ja aurinkoinen, varmasti oikein sellainen lapsuuden rakas lomamuisto. Silti päätän kertoa teille vain tarinan vessareissusta tyttäreni kanssa. Ja sen voin muuten ohimennen kertoa myös, että peräti EN unohtanut kameraa kotiin, mutta muistikortin kyllä. Poika kuvasi omalla pikkukamerallaan reissun ainoat kuvat. Lähinnä verkkoja ja pusikkoja. Mutta ihan hauskojakin otoksia seassa oli. No mutta nyt siihen vessajuttuun:

Mentiin tytön kanssa samaan koppiin ruuhkan takia. Vessassa oli pitkä jono naisia vielä meidänkin jälkeemme. "Äiti, sulla on kakkaa housuissa", sanoi neljävuotias veikeällä ilmeellä kopissa kesken kaiken. No eipä oo. "Onpas, sulla on äiti KAKKAA HOUSUISSA!" No ei kyllä oo, sanon huvittuneena, mutta hiljempaa yrittäen esimerkilläni saada hänetkin hiljenemään. Mutta ei, häntä naurattaa, katsoo mua ilkikurisesti ja kääntää pään ovea kohti. Huutaakseen kaikille: "ÄITI MÄ NÄIN!! SULLA ON KAKKAA HOUSUISSA!!"

Ulos tullessa pidin suuni kiinni, vaikka mieleni olisi tehnyt kaikille julistaa (ja vaikka näyttää), että mulla ei todellakaan oo kakkaa housuissa, eikä värikkäitä pieruja, tai mitään muutakaan. Ensi kerralla eri koppeihin. Kamala ketkuilija! Vaikka salaa vähän arvostan nokkelaa jäynää.


Semmosta. Päivän muihin aiheisiin: Partioleiri paisuu osaltamme iloisesti ja yllättäen lähdetäänkin jo huomenna. Iiks ja jipii! Blogiystävät, nähdään monen päivän päästä! Jotain ehkä klikkailen leirin aikana julki, mutta akku tuskin riittää päivittäisiin blogikierroksiin. Pus, hyviä helteitä!




2 kommenttia: