11.6.2016

Siivousleikkejä



En ole erityisen siisti ihminen. Meillä imuroidaan harvemmin, kuin myönnän, eikä joka nurkkaa raivata illalla kuntoon. Koska en ole supersiisti, en myöskään koe kutsumusta siivota toisten sotkuja jatkuvasti. Siispä lapset valjastetaan siivoamaan leikkinsä itse.

Pari havaintoa olen tehnyt: Epämääräiset "siivoa huoneesi" -ohjeet ei toimi. Pitää sanoa "nosta nalle, hyvä. Laita housut pyykkikoriin. Laita yksi pikkuotus laatikkoon. Ja sitten toinen. Kolmas..." Isommalle voi antaa jo laajempia ohjeita, kuten "laita kirjat hyllyyn" tai "kerää legot".

Muutamia hauskoja ja toimivia siivoukseen motivoivia leikkejä valikoimiimmme kuuluu: 

Munakellosiivous: Laitetaan munakelloon esim. 7 minuuttia ja liioitellulla kiireellä ja kikatuksella järjestellään niin paljon, kuin suinkin ehditään. Ja yllättävän paljon siinä ajassa saakin aikaan! 

Kuka löytää eniten: "Kuka löytää eniten legoja/kirjoja/vaatteita/pikkuautoja tms". Ja sitten lasketaan ja etsitään ympäri taloa. Tosin kilpailuasetelma lisää itkun riskiä. 

Myrkkysieni: Siivouksen johtaja päättää esineen, joka on myrkkysieni. Leluja viedään paikoilleen yksi kerrallaan, kunnes joku onneton (=onnekas) tarttuu valittuun leluun ja johtaja huutaa "myrkkysieni". Sama toistetaan niin kauan, kun leikki tuntuu hauskalta. 

Jotain punaista: "Etsi huoneesta jotain punaista/pörröistä/kovaa/läpinäkyvää/vauvan omaa/e:llä alkavaa/Muorilta saatua ja vie paikalleen."

Meillä taitaa näitä siivousleikkivariaatioita olla enemmänkin ja niitä keksitään ja sovelletaan aina tilanteen mukaan. Tärkeintä on, että tehdään yhdessä ja ohjataan selkeästi. Siivouksen jälkeen heitetään ylävitoset ja ihastellaan siistiä huonetta. Lapset ovat myös omaksuneet käsitteen "siivouskukat" ja toisinaan heidänkin pöydälle sellaisia hankitaan.

Mitenkäs muissa perheissä saadaan lapset mukaan siivoushommiin? Teinien kanssa tuskin toimii tällaiset vinkit...?


Kuvan tilanne tapahtuu tässä juuri selkäni takana. Siskokset leikkivät ja isompi vikisee "Yäää!!! Äiti mä ylitän leikkiä ja Miuku vaan koko ajan kelää!!" Ei liene kyse sukupolven yli hypänneestä siivousgeenistä, vaan kehitysvaiheesta, jossa on kiva kerätä tavaroita laatikkoon ja sitten taas tyhjätä lattialle.




2 kommenttia:

  1. Olipa hyviä vinkkejä! Pitää laittaa mieleen seuraavaa kertaa varten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiva jos sait ideoita! Kerro sitten, tepsikö. ;)

      Poista