26.2.2016

Vauhtivekaravaroitus











Pienimmäinen on saanut vaihteen silmään ja vauhti on kova. Vähän väliä kuuluu isompien kiljunta "EEEEEII TÄNNE ÄÄÄÄÄK!!" Pikkulegoleikkien on korkea aika siirtyä korkeammalle. Ja pöydän alta pitäisi jonkun muun ehtiä siivota ripisseet kökkäreet ennen Mönkeröisen ehtivää pinsettiotetta.

Tyyli 8-kuisella on omintakeinen. Ryömiminen jo sujuu, mutta ei yhtään kiinnosta. Suorastaan suututtaa, kun päätyy vahingossa mahalleen (paitsi yöllä, uni tulee nykyään parhaiten masullaan). Siksi hän vaatii päästä jatkuvasti istualleen, itse kun ei sieltä vielä konttausasentoon pääse. Siitä hän sitten hinaa itseään käsillä menemään. Toinen jalka tulee usein konttausasentoon ja toinen törröttää sivulla. Liikettä ei jalkoihin ole vielä saatu ohjelmoitua. Välillä käy niin, että nousee karhukonttausasentoon varpaiden varaan, mutta se vähän säikähdyttää ipanan itsensäkin. Onneksi korjausliike on tapahtunut toistaiseksi aina oikeaan suuntaan, vaikka omaan silmään ehtiikin näyttää, että nyt mennään otsa edellä mattoon.

Pesin vahingossa muun pyykin mukana joskus aikoja sitten neulomani myssyn. Huopui, hups. Mutta aika hyvä vahinko se oli. Nimittäin ennen se oli ihan iso ja löysä mysseröinen. Nyt se on sopivan kokoinen, napakka ja lämmin. Jes.




4 kommenttia:

  1. Voih ihana pieni! <3 Voin vieläkin muistaa tuon vaiheen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Ja nyt viikonloppuna löytyi jalkoihinkin liike. Hän konttaa välillä jopa ihan tyylipuhtaasti! Ihan hassua, että se on niin iso yhtäkkiä!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Pieni, joka tuntuu yhtäkkiä monin verroin isommalta, kun liikkuu niin ketterästi! :)

      Poista