19.1.2016

Kerhopäivä (valivalivaroitus)





"Ei tsaa piillellä oviin", luki Pikkiriikkinen sujuvasti tämän kyltin kerhon eteisen ovesta.


Mutta johan on taas ollut aamu. Käytiin siis koko katraan kanssa kerhossa. Kolmen (+itsensä) toppaamiseen menee järkyttävän kauan aikaa, ja niiden topattujen tunkemisessa turvaistuimiin samaten. Huhhuh. Ja sama 1½ tunnin päästä uudestaan, kun lähdettiin kotiin.

Ollaan oltu viimeksi ennen joulua kerhossa, ja oli hauska huomata, miten paljon Miuku on kasvanut! Mä saan kädet vapaaksi, kun Miuku istuu syöttötuolissa tai lattialla. Eikä sen tarvitse enää ottaa välipäikkäreitä puolentoista tunnin aikana, ja laulujakin kuunteli innoissaan. Kovasti tykkäsi myös leikkimatolla tutkia leluja ja tuijotti piinaavasti ja niin tosissaan muita lapsia. Ihan selvästi ajatteli, että noita en kyllä tunne, apua.

Kotiin päästyä isoin alkoi ulista ruokapöydässä kylmää ja pääkipua, eikä syönyt lempiruokaansa. No niin. Nyt se siirtyi ulisemaan ja tärisemään peiton alle ja mua kiukuttaa, että menin vahingossa juomaan sen mukista kerhossa. Oireita odotellessa. Flunssa pistää muutenkin mun käyttöjärjestelmän ihan takkuun. Pää menee jollekin supervaihteelle käsitelläkseen sitä hetkellisesti lisääntyvää metatyön määrää. Ja se sitten kuluttaa tietenkin hirveän paljon enemmän energiaa. Ja ne yöunet. Tässä ehtikin olla peräti yksi aika kiva yö. Tulevina todennäköisesti vähän taas valvotaan.

Kun tuohon pienimpään vaan ei tarttuisi. Ei muulla väliä. Vauvan flunssanhallinta ja -seuranta on niin kuormittavaa itselle.

Äh, kun nyt pitkästä aikaa (?) otin tällaisen valitusteeman, niin mennään nyt samalla siihenkin aiheeseen, jonka oon ylpeänä välttänyt tähän asti: Minä. Inhoan. Pakkasta. Sydämeni. Pohjasta. Kylmä menee kolmen villasukan läpi jalkapohjia pitkin ytimiin jo sisälläkin ollessa. Sormet on jääkalikat ja kylmyyden takia välttelen jopa kotoa lähtemistä. Suihkuunkaan ei tekisi mieli mennä, kun sinne ei voi kai mennä toppavaatteissa. Minä niin inhoan. In-ho-an. Tosin nyt on kymmenen astetta lämpimämpää, kuin eilen. Enää -22... Laittaisko vaikka päiväsaunan lämpiämään? Tosin sitä varten pitäisi käydä ULKOA hakemassa polttopuita... Vaikeita valintoja...





2 kommenttia:

  1. Hih! Onpas meillä tosiaan ollut hyvin samankaltaiset ajatukset ja ärsytyksen aiheet samana päivänä! :D Mutta tänään oli enää reilu 10 astetta pakkasta ja lumikolaa työnnellessä ei edes tullut kylmä. Kyllä se kevät taas kohta tulee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä 14 astetta tuntuu ihan kivalta tuon 30:n jälkeen. Tosin hämäännyin lukemasta niin, että jätin sukkikset ja pipon laittamatta, kun lähdettiin lääkärivisiitille. Huono idea oli. :D

      Poista