Mä oon vähän huono sisustusjutuissa. Kun en tiedä, millaisesta tykkään, huomaan ihastuvani tyhjyyteen. Siihen, ettei ole mattoja, eikä pakosti verhojakaan. Tai siihen, ettei olohuoneessa ole ollut kattolamppua (niiden upotettujen pikkuvalojen lisäksi) koko kolmen vuoden aikana. Kunnes mainoslehdessä tämä hyppäsi silmille. Ensin mr Piin silmille ja sitten mun. Omituinen yhtenevä intressi piti konkretisoida jo samana iltana.
Nyt meillä on olohuoneessakin lamppu. Valaisutehoa tällä nyt ei ole nimeksikään, mutta toisaalta pehmeän keltainen hämy ja hauskat varjot katossa sopivat kivasti syksyiltoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti