13.6.2015

Parit pallo(maha)t vastavalossa





 

Viimeisimmät päivät on olleet mukavia. Oon nähnyt Ihania Naisia ja ollaan tehty perheen kanssa pieniä piipahduksia ihmisten ilmoilla. Sekä koko porukalla, että laatuaikana pienemmissäkin yksiköissä. Isoveljen vein kahvilaan pelaamaan Kimbleä, kun havahduin sylinkipeyteen ja itkuihin. Oon ehtinyt vähän askarrellakin. (Kuvien killutinroikotin.) Lähestyvän elämänmuutoksen suhteen on nyt rauhallinen mieli: ei ole mitään erityistä, mitä vielä haluaisin ehtiä tehdä, mutta toisaalta osaan jossain määrin vielä nauttia odottelusta. Joskin kärsimättömyys taitaa jo vaania nurkan takana...?


Maha tuntuu omituiselta kantaa. Tykkään kyllä siitä, miltä se näyttää, mutta keskityn usein nurisemaan sen aiheuttamista vaivoista. Kunnes sitten hoksaan, että näytän mahdollisesti viimeistä kertaa elämässäni tällaiselta. Siinä valossa vaivatkin tuntuvat vähäisemmiltä. Supistuksia on silloin tällöin ja vauva tuntuu olevan alhaalla, mutta mitään synnytyksen alkamiseen viittaavaa en ole rekisteröinyt.

Vinkkinä muuten muille, joilla hemoglobiini tippuu liian alas, muttette halua rautalisää: kokeilkaa c-vitamiinia. Auttaa rautaa imeytymään. Sain itse suunnan 111:stä ylöspäin sen avulla, ja olokin tuntuu virkeämmältä!







2 kommenttia:

  1. Oho, tuli ihan flashbackina se tunne kun kaikki on jo tehty ja hankittu, ja voi vain odottaa. Hurjaa :D Sinulla on todella kaunis kumpu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! :) Viimeyönä tosin löysin vielä kassillisen hukassa olleita vauvanvaatteita ja sain pyykkäyshommaa tälle päivää, joten ei oo tarvinnut "vain odottaa". Koska pelkään senkin käyvän pidemmän päälle vähän tylsäksi.

      Ja kiitos, onhan tuo masu aika soman näköinen. (Helpoin hetki naisena oman vartalon kehumiseen...? :D)

      Poista