Tein langanjämistä. Ajattelin elämää. Vierekkäin tulee niitä värejä, mitä sattuu. Otan ne vastaan. Vaikka kyllä mä välillä vähän valikoinkin. Toisinaan onnistui tulemaan pätkiä, joiden väriyhdistelmät miellyttävät. Mutten halunnut pelkästään sellaista. Liian tylsää ja varmaa. Välillä värit muuttuivat oksettavan ällöiksi vieruskaverin vaikutuksesta. Mutta kaikki soljuu lopulta isoksi toimivaksi kokonaisuudeksi. Räsymatoksi, jossa ei enää olekaan punaisia raitoja tai sinisiä, vaan yhtä ihanaa kirjavaa kaikki.
Elämää.
Kuvassa niitä väripätkiä. Osaksi rumia, osaksi heleitä. Muutama rivi hempeää ja sitten vähän synkkää. Mutta kun lopuksi kehystää kaiken valkoisella pitsillä, sekavuus näyttääkin kiinnostavalta. Harkitultakin. Ja silti sieltä voi etsiä ne ihanimmat kohdat ja tutkimalla löytää kyllä rumatkin pätkät.
Elämää.
Vielä, jos tyttö suostuisi edes sovittamaan, mutta ei. Kuulemma on serkun takki. No, onneksi tällä tekemisellä oli tärkeä terapeuttinen funktio, jollei muuta käyttöä tule.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti