Onpa tunkkainen olo. Työt sujuu taas tahmeasti, kaikkea pitää suunnitella tarpeettoman paljon, eikä silti tunnu tulevan valmista. Tuntemuskysymyshän tuo on, kun mikään ei tunnu hyvältä ja toimivalta idealta. Kun sitten taas toisinaan puolikaskin ajatus on ihan riittävä ja hyvä. Itsevarmalla ja innostuneella fiiliksellä siitäkin saadaan aikaiseksi hieno tunti.
Uutissivustoja ei tee mieli lukea, kun jutut on niin kauheita, tai sitten aivan vaan pelkästään ty-pe-ri-ä. Jotenkin oksettava kontrasti.
Sitten harmittaa sekin, että teen joissain tilanteissa itsestäni todellista surkeamman ja avuttomamman, vähättelen osaamistani ja haluamistani. Se ei haittaa sellaisessa seurassa, joka sanoo, että "pöh, ei pidä paikkaansa", tai että "sama täällä, tuttuja ajatuksia". Mutta se haittaa sellaisessa seurassa, joka sanoo, että "no minäpä näytän, kun oon niin hyvä ja tärkeä ja kätevä ja ehdottomasti parempi". Näistä ääripään asenteistakin muodostuu aika oksettava kontrasti. No, yritän nähdä tässä kasvun paikan. Pitää lakata sanomasta, että ei mulle niin väliä, jos kerran oikeasti on. Pitää opetella sanomaan, että mä teen tämän, koska mä oon tässä parempi. Tai ihan vaikka vaan, että mäkin haluan. Ja sitten otettais reilusti matsia, että kumpi voittaa.
Nynny.
Olisi ollut kiva tarjota uusille lukijoille tervetuliaisiksi jokin reippaampi, raikkaampi ja ytimekkäämpi teksti. Pahoitteluni siitä, ja tervetuloa matkaan! Yritän monkua jatkossa vähemmän. Laitan mälsän tekstin kuvaksi jotain söpömpää: kelpasi se nurkkaus tyynyineen pienelle piiloutujalle:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti