18.9.2014

Kaappi- ja laatikkojuttuja edelleen.




Eilinenkin kului kaapeissa, jatkaakseni edellispostauksessa aloittamaani teemaa. Kokosin uusia ikeoita. Tutustuin tuohon ET:ltä näyttävään kaveriin hyvinkin läheisesti. (Mulla on sitten keltaiset sukkikset. Pahoittelen siis, jos erehdyit luulemaan paljastavammaksi kuvaksi tätä...)

Tämän päivän olen sen sijaan viettänyt laatikoissa. Tonkinut paperirojua ja heittänyt menemään. Ja sitten jämähtänyt lueskelemaan tunneiksi. Vaikka toisaalta haluaisin saada nämä remppasotkut jo pois ja kaiken äkkiä valmiiksi, on oma hohtonsa myös istua alas ja fiilistellä laatikon pohjille hautautunutta historiaa. Löysin kirjeenvaihtoa kymmenen vuoden takaa, armeija-ajoilta. Mun kirjoittamia aivan valtavan kasan. Mr Piin kirjoittamia yhden (puolentoista arkin mittaisen). Oma osuutensa lienee sillä, että mr Pii on säästänyt seurusteluajoilta mm. kauppalistan, jonka sille oon kirjoittanut ja kirjepaperinakin toimineen karkkipussin, jonka taisin lähettää partioleirievääksi.

Joskin toisaalta... Ei kirjepinojen ero pelkästään sillä selity. Mun kirjeiden ollessa 11 sivun mittaisia öisiä tajunnanvirtoja, lukee tuon ainokaisen löytyneen mr Piin tikkukirjaimilla kirjoitetun kirjeen lopussa "PS EI MENNYT KUIN 9 PÄIVÄÄ KUN KIRJOITIN TÄTÄ KIRJETTÄ..."

Juups. Omista runoiluistani lainaan vaikka tätä: "Meidän rakkaus on kuin satua! Ei mikään rinsessasatu, vaan Hannu ja Kerttu. Ja minä paistan sut, kun oot tarpeeksi suuri!"

Jaahas. Syvällistä sekin.


Eikä laatikon pohjia vieläkään näy. Koskahan nämä kamat on lopulta paikoillaan?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti