8.8.2014

Ekan viikon fiiliksiä



Päivä sujui hyvin, mutta oppilaiden lähdettyä työpöydälle syntynyt kaaos hyppäsi yhtäkkiä päähän, eikä ensi viikon suunnittelusta tullut mitään. Vasta kotona sain hermotukoksen auki, kun huomasin lukujärjestyksessä mahdollisuuden tuntien sumplimiseen. Saankin kässät kaksoistunniksi ja yhden ylimääräisen jakotunnin äidinkieleen.

Viikon aikana näin kahta unta. Toisessa olin näytelmän pääroolissa ja kesken kaiken iski totaalinen black out. En hermoillut, vaikka ymmärsinkin tilanteen tosi noloksi. Tämähän on kuitenkin pikkujuttu. Kävin vastanäyttelijältä supattamassa vuorosanani.

Toisessa unessa olin sellaisessa sokkelotalossa, joka välillä oli hauska huvipuisto ja välillä kaamea pelottava rottakellari. Tiesin koko ajan, että olen joutunut samanlaiseen sokkeloon ennenkin, ja silloin sieltä oli tultava pois kamalan ahdasta ja vaikeaa reittiä pitkin. Sellaista, joihin jää jumiin tai joihin en suostu menemään ollenkaan.

Kun sitten kuljettiin sokkeloa ulos päin, huomasinkin sen olevan ihan iisiä, kivaa ja helppoa. Ei ahtaita tunneleita ja ryömimistä pimeässä, vaan väljiä käytäviä, hurjia liukumäkiä ja värikkäitä seiniä. Hirveä vauhti oli koko ajan ja välillä jännitti, mutta meno oli helppoa.

Siinä teille työfiilikseni uniin naamioituna.


(Koska en osaa julkaista tekstiä ihan kuvatta, piti valikoida jokin epäsopivista. Tämä kännykän vahinko-otos ilmentää ihan sopivasti käytävissä juoksemisen fiilistä, joten olkoon tämän päivän kuvana.)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti