Vaikken osaakaan tänne kummemmin referoida, on ollut superkivoja päiviä. Yhtenä kyläiltiin kolmessa paikassa ja kävin hierojalla. Miten onkaan tyydyttävää, kun hieroja kauhistelee hartioiden klumppuja. Että kiertääkö näissä edes veri, ja onko ollut vähän huono olo. Saa sanoa kuulostamatta vinkujalta, että kyllä muuten onkin, huhhuh. Ja oikeasti on hieronnan jälkeen vain aikaisempaa huonompi olo. Kun alkoi ylipäätään tunto lihaksiin palata.
Ja olipa kivaa sekin, kun iltakylässä heitettiin ilmoille kymmenenvuodentakaiseen tyyliin, että lähdetääs iltauinnille. Ja niin lähdettiin. Hauskalla tavalla unohti olevansa lapsiperhe, kun hengasi söpön nuorenparin kanssa. Vaikka ihan näppärästi ne lapsetkin näin lomalla sopivat pieneen extemporemeininkiin.
Liekö myöhälle venähtäneistä öistä vai mistä johtuen oli eilinen pelkkää kitinää, vikinää, riitelyä ja ärinää. Tänäänkin vähän meinasi alkaa sillä jalalla, mutta ihmeesti Poika korjasi käytöksensä suuntaa, kun pidin tiukan, lopen kyllästyneen kuuloisen puhuttelun. Sitten vähän piirreltiin ja pidettiin ärräkoulua. (Ajattelin, että kokeillaan nyt ensin itse.) Tyttö touhuaa nukeilla. Lukee niille kirjoja, juottaa vettä ja hoitaa liikuttavan somasti.
Eletään tunnelmien rajamailla. Vähän ollaan vielä sillä puolella, kun mieleen hiljalleen valunut hätääntyminen loman loppumisesta aiheuttaa hengenhaukkomista. Mutta ensimmäinen hyväksymisen häivähdys on jo käynyt mielessä (ne ajatukset pimeistä syysilloista kynttilöineen, tiedätte kyllä). Eli ehkä se tästä kahdessa viikossa kääntyy vahvemmin sille kantille.
Silti jännittää tuleva syksy. Uudet kuviot, paikat ja ihmiset... Omat voimavarat, ammattitaito ja osaaminen.
Mutta ei vielä. Vielä kaksi viikkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti