1.12.2013

Alkuja ja loppuja


Joulukuun ensimmäinen. Viikonlopun aamuvuoroista mulle osui eilinen ja tänään sain nukkua kymmeneen. Harvinaisen aamu-unen sekaan kaikui riemua kalenterin avaamisesta ja ikkunan takana odottavista nietoksista. Tunnelmallinen aamu.

Ruokapöytään katettiin adventtikynttilät ja selostettiin ihmettelijälle, miksi neljästä sytytettiin vain yksi. Odotus on nyt virallisesti alkanut.

Muutama muu juttu sen sijaan on päättynyt: muovikassiton marraskuu loppui, ja selvittiin siitä aika hyvin. Muutama pussi tarttui mr Piillä matkaan ja kieltämättä yhdellä kauppareissulla olisin tehnyt paremman ratkaisun ostamalla muovikassin kuin kantamalla ostokset ja hankalan muotoiset toppalapset ihan yksin autoon.

Myös karkkikokeilu tuli tiensä päähän eilen, kuusi viikkoa kestettyään. Perjantaisilta lapsenvahdeilta jääneet karkit saivat mut kyseenalaistamaan lakkoiluni syyt. Kieltäytyminen ei tuntunut enää kiinnostavalta eikä lakon lopettaminen pettymykseltä. Eli nam.



Yritin tuossa myös muistutella mr Piille, että movemberkin on päättynyt... Virnuili takaisin pelottavasti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti