26.10.2013

Henkuttelua




Tosiaan, siitä on viikko, kun julistin kokeilevani karkeista kieltäytymistä. Unissani olen syönyt monena yönä vahingossa karkkia ja muistanut vasta sitten "lakon", enkä hereillä ollessanikaan ole mitenkään tietoisesti keskittynyt kieltäytymiseen. Mutten silti ole karkkeihin vielä langennutkaan, vaikka kakkospäivänä mr Pii yrittikin (muka muistamatta tätä juttua) tarjota mulle turkinpippurijäätelöannosta. Päiväkahviaikaan oon saattanut laittaa jopa esille ottamani keksin takaisin, kun olen todennut, että menee se kahvi ilmankin.

Viikonlopun kunniaksi kuitenkin herkut houkuttelee. Tein sitruunamuffinseja voikreemillä. Uunamnam! Piti ottaa kuva täydellisimmästä muffinsista, mutta zoomaushetkellä se tössähti naamalleen lattiaan. Pikkuvaras oli asialla (kuten taikinakulholla ja kreemikulhollakin). Jutun otsikko on muotoiltu samaisen varkaan suuhun sopivaksi, hänkin on kova henkuttelemaan. Juuri tällä hetkellä hän huutaa keittiössä, että "nyt voitaisiin henkutella näitä henkkujamme! Tuu Äiti syömään!" Joku kaaosta pelkäämätön vieras(joukkio) olisi voinut tänään tulla henkutteluseuraksi, mutta taitaa olla vähän myöhäistä esittää tätä kautta avointa kutsua?





2 kommenttia:

  1. Sut on haastettu senkin Henkuttelija ;) Käy kattoon http://mamarkiaa.wordpress.com/2013/10/27/muovikassiton-marraskuu/

    VastaaPoista