7.9.2013

Vinkatkaas, viherpeukalot!


Katselin tuossa meidän puutarhaa, ja syksyltä alkaa sielläkin näyttää. Moni juttu repsottaa sinne tänne, mutta en tiedä, mitä niille pitäisi tehdä! Kun etsittiin meille taloa, vannotin isosta tontista haikailevalle mr Piille, että puutarhanhoito jää sitten hänen vastuulleen. Jotain voisin kuitenkin puuhata, aina silloin tällöin. Jos tietäisin, mitä...

Kiertelin kameran kanssa kohteet ja kyselen teiltä, koska tiedän, että täällä blogissani (ja meillä kotona) on ainakin joskus piipahdellut porukkaa, joka osaisi näihinkin kysymyksiin vastata. Edes yhteen tai kahteen.


1. Pitääkö kukkapenkkiä lannoittaa jo syksyllä? Millaisella lannoitteella? (Tämänkesäiset liljaressut olivat paljon nuivempia, kuin viimekesäiset...)
2. Tuolla törröttää ruusunvarsi, jonka en muista näyttäneen hienolta koko kesänä. Jos haluan sen runsaammaksi ja kukkimaan, voinko leikata töröä nyt lyhyeksi? Vai kaivanko koko roskan pois?
3. Tuijista on kasvanut valtavia möhköjä. Voiko niitä klipsiä mistä kohdasta vain? Vasta keväällä?
4. Kuvissa ei näy, mutta kukkapenkeistä löytyy kaksi sellaista matalaa kuusen näköistä syheröä, jotka ovat talven jälkeen muuttuneet kuiviksi ruskeiksi, kuolleiksi. Onko niillä enää mahdollisuuksia, ja miten niitä voisi elvyttää? (Ei sillä, en kyllä edes tykkää niistä.)
5. Vanhat törröttäjät, liljan varret, voiko ne vain katkoa, vai pitääkö antaa lumen haudata?


6. Tuo mäntyhässäkkä pääsi kasvamaan, kun ilmeisesti olisi pitänyt tuoreet kerkät keväällä nyppiä pois. Voiko sitä katkoa enää, vai onko kerkkien kerääminen ainoa tapa rajoittaa kasvua? Samaa voisin kysyä vastaavien kuusisyheröiden suhteen (mm. yläkuvassa alaoikealla).


7. Noi kaksi pikkupusikkoa ovat ymmärtääkseni samaa lajia, kun taaemmat pusikot. Mitä niille on tapahtunut ja elpyvätkö? Mietittiin, että oisko tuohon kohtaan kasattu lunta talvella erityisesti, mutta ei kyllä olla. (Kiva pieni pihlajakin sinne ilmaantunut.)

8. Haketta varmaan kannattaisi lisätä keväällä tuohon pohjalle?


8. Pitääkös tälle kivikkopuutarhaosuudelle tehdä jotain?


9. Haluaisin, että viinimarjapensaat olisivat pieniä ja söpöjä. Eivät vissiin ikuisesti ole? Voiko kuivat oksat karsia syksyllä vai odotetaanko kevääseen?


10. Oho. Siellä kivikossa on lähtenyt elämä rönsyilemään... (Oho, ei tullut kysymystä, mutten jaksa muuttaa numerointia.)


11. Mitäs he ovat nimeltään? Voiko näitä lyhennellä mielensä mukaan? Ilmeisesti keväällä?

Ohhoh. Oonpas mä ihan pihalla näistä asioista... Ja vaikka en (sanottakoon vielä kerran) ole mikään puutarhaihminen, voin todeta, ettei tämä ole unelmapuutarhani. Oikein kun asiaa mietin, huomasin, että havuparatiisin sijaan nauttisin jostain väljemmästä, ja kukkaisammasta. Ja vaikka arvostan haravoinnin vähyyttä, tykkäisin kyllä isoista lehtipuista, vanhoista vaahteroista jne. Mutta en sentään usko, että lähtisin kovin äkkiä muutoksia suunnittelemaan...

12. Mitkä ovat tärkeysjärjestyksessä ekat jutut, jotka pitäisi nyt hoitaa?
13. Kuka haluaa hommiin? (heh...)


6 kommenttia:

  1. Kutsuppas kummisetäs kylään se osaa vastata lähes jokaiseen kysymykseen. Ja varmaan aika pian koska syyslannoitukset pitäis hoitaa syyskuun aikana. Liljat katkon vasta sitten kun pakkanen on ensin pehmittäny varret ja täytyy varoa etteivät tuu jurineen pois.viinimarjat leikellään keväisin,een tiedä oikein muista puskista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, nyt johonki lantakauppaan siis... Siellä on tietysti miljoonaa eri lajia sitten? Pitää varmaan keväällä kysellä samat hommat uudestaan...

      Poista
  2. Mulla on sama ongelma eli puutarhalle pitäs kenties jotain tehä ja ihan mielellään tekisinkin, mutta ei hajuakaan mitä ja millon. Kyllä kerrostaloasujan elämä vaan oli helppoa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se! Pitäis varmaan palkata puutarhuri? :D Elämän pieniä ylellisyyksiä... Se vois asua vaikka vajassa?

      Poista
  3. Minä haluan hommiin, työ vaan haittaa tuota harrastustoimintaa... :( hö!

    1. Syyslannoitetta ostat ja kaupasta sekä pussinkyljestä saat ohjeita, sitä voi laittaa vähän kaikkialle. Takaa hyvät kukinnat ensi kesälle.
    2. Ruusuja pitää leikata keväisin, kun silmut ovat turvonneet ja n. 30 cm korkeudelta. Älä hävitä :)
    3. Tuijia voi leikata syksyllä ja keväällä ja kestävät hyvin klimpsomista, voi siis tehdä vaikka taideteoksia niistä.
    4. Kuuset (?) on ilmeisesti kärventyneet kevätauringossa, vai oliko niillä suojat?
    5.-
    6.-
    7. Eri pusikkoja ovat. Takana on ilmeisesti Norjan angervo, mutta kuvasta en osaa sanoa mitä toi toinen on. Pihlaja on söpö. Haketta voi lisätä jos tykkää.
    8. Kivikkopuutarha näyttää ihan hyvältä.
    9. Mustaa viinimarjaa voi leikata. Punainen onkin vähän kinkkisempi. Selkeästi kuivia, kuolleita oksia voi poistaa aina. Mustia voi leikata nyt syksyllä tai keväällä. Mä leikkasin omani keväällä ja olivat tosi kivan näköisiä kunnes hirveä raesade piiskasi ne lyttyyn kun ei oltu ehditty tekeen niille kunnon tukia ennen sitä. Pitää siis leikata uudestaan keväällä kun se alko tekeen puskan keskeltä versoja ja näyttää tyhmältä.
    10. Voit antaa tietysti saniaisen kasvaa, mutta jos haluat ettei se oo tuolla kivikossa (joka näyttää muuten kivalta) täytyy melkeinpä ottaa kivet ylös, poistaa juuret, laittaa suodatinkangas ja latoa kivet uudestaan.
    11. Olisko purppuralännenheisiangervo?
    12. Meet johonkin agriin tms. ja ostat syyslannoitetta ja heittelet sitä pitkin pihaa, rikkaruohot ja kuolleet kasvinosat pois kukkapenkeistä ja pensaiden alta, haravointi (?) ja sitten vaan odottelet kevättä ja hankit hyvät oksa/pensassakset valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, sä oot ihan mieletön!! :D Kiitos!! Nyt siis vain luetutan listan mr Piillä ja laitan hommiin, hahaha! ;D Joskin toi kohta 12 kuulostaakin aika kohtuulliselta. :)

      Poista