Mulla ei ollut minkäänlaista suhdetta partioon ennen 19-vuotiskesääni. (*) (Jollei Sudenpentujen käsikirjan omistamista lasketa.) Sitten aloin seurustella mr Piin kanssa, ja partio tuli mukaan kolmantena pyöränä. Ensimmäiset seurusteluvuodet olivat käytännön syistä aika partiottomia, mutta seuraavina kesinä sain katkerasti huomata, että jään helposti kakkoseksi tuolle "tyttöystävälle", joka vie harrastajansa omistautumisen 120-prosenttisesti. Voitte arvata, mutta sanonpa silti ääneenkin, että kaikki partioon liittyvä alkoi ärsyttää kohtuuttomasti.
Ja sitten tätä ette enää voikaan arvata: nyt hingun itse partioon. Mutta mitä vielä, tajusin monen ehdottelun, monkumisen ja tuppautumisyritysten jälkeen, että mr Pii ei taida haluta kolmen kimppaa. Hän suorastaan omii harrastuksensa! Siispä tuppauduin tänään vängällä näyttäytymään ja bondaamaan partiotapahtumaan, jossa hän oli hommissa.
(Ja kyllä musta tuntui, että sen mielestä oli ihan kiva, kun mentiin, kuitenkin.)
Oli mukava katsoa, kun kaiken ikäiset puuhasivat hyvässä hengessä, ilolla ja asenteella. Mä niin mielelläni näkisin omat lapseni partiolaisina. Ja mun puolestani saavat omistautua sille vaikka 130-prosenttisesti. Lapsilla ja nuorilla on niin paljon muitakin houkuttavia vaihtoehtoja, joille omistautua... On pelkästään hyvä asia, jos purkavat kaiken energiansa noinkin opettavaisessa, turvallisessa, monipuolisessa ja reippauttavassa harrastuksessa. Enkä tästä näkökulmasta harmittele enää yhtään, että mieheni lapsuus-, teini- ja jopa ne seurusteluvuodet ovat kuluneet partiohommissa.
 |
| (Piti googlailla kuvitus, kun kaikki partiorekvisiitta on nyt tositoimissa metsässä...) |
...Ja niin, ei musta mitään uskottavaa eräjormaa varmaan pysty muovailemaan, mutta kyllä musta varmaan ihan kelvollisen partiomutsin pinkissä takissani, kilisevissä korviksissani ja ötökkä-ällötyksineni saisi?
(*) Apua, oonkin ollut 20-vuotias silloin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti