15.3.2013

Armoa väsyneille äideille!



Nyt oon monessa yhteydessä törmännyt "äiti on vähän väsynyt" -teemaan: blogeissa, facebookissa ja lehti- ja nettiartikkeleissa. Ihan jo äkkilaskemalla tulee mieleen 10 Väsynyttä Äitiä, jotka ovat asiaa edellämainituissa medioissa kommentoineet. Toki sitä aina näkee ympärillään vain itselle ajankohtaisia asioita: en oo esimerkiksi puoleen vuoteen nähnyt montaakaan raskaana olevaa naista (toisin kuin vuosi sitten), pikkuvauvoja (ja näitä väsyneitä äitejä) sen sijaan hyvin paljon.

Itse oon kovasti ammentanut voimaa jokaisesta ääneensanotusta tutulta tuntuvasta olotilasta. Ai että tämä onkin tavallista, normaalia, "ihan riittävän äitiyden" määritelmään mahtuvaa ailahtelua?

On siis päiviä, jolloin tuntuu, ettei mikään suju. Pikkupätkissä nukutut yöt, uhmaikäinen, pieleen menneet päiväunet (x2) ja päässä muhivat tosirumatsanat pilaavat nekin hetket, jotka meinaavat ensin sujua edes jotenkuten. Ja sitten on niitä päiviä, kun kaikki sujuu sutjakkaasti, kappasvainnenukkuvat ja olipasmukava-aamupäivä, ulkoillaan, askarrellaan, leivotaan. Pusipusinaminami.

Mutta sitten on niitä yleisimpiä: Isoveli takkuaa aamupalasta alkaen, molemmilla on yhtä aikaa kakat housuissa, Isoveli kiusaa Pikkusiskoa (tai ehkä enemmänkin äitiä), äiti ulvoo komennuksia ja pimahtelee vähän väliä. Mutta niinä onnellisina (ja kuitenkin ehkä yleisimpinä) päivinä käykin niin, että karjunnat sovitaan heti. Ja äiti onnistuu sulkemaan silmänsä siltä, että Poika söi ruokansa käsin (söi sentään). Ja yösyöttöihin herätään iloiten siitä, että on taas tovi aikaa virkata. Eikä äiti vielä nukkumaan ja nukuttamaan mennessä raivopäisenä ole ajatuksissaan siinä hetkessä, kun Vauva "kuitenkin jo ihan pian herää", vaan rauhallisesti hengitellen rentoutuu, oli sitten minuutti tai kaksi aikaa. Armollisia päiviä.

Kanssaäidit, olkaa armollisia itsellenne. Oikaiskaa aina, kun mahdollista. Isä kyllä pesee illalla pyykit, jos pakotatte (meillä kyllä jopa ihan oma-aloitteisesti, mutta en oleta kaikille riittäneen yhtä loistavia puolisoja). Älkää lannistuko, jos pääsee karjahdus. Älkää surko asioita, jotka jäävät tekemättä aikeista huolimatta. Ja sopikaa riidat, pyytäkää anteeksi ja unohtakaa ne.

Ja kun nyt armoon päästiin (ja eilisen päivityksen jatkoksi) jaan kanssanne taas Poikani viisauksia (?!). Pääsiäismainonta on alkanut, ja ajattelin sitten jatkaa hyvin jouluna aloitettua kristillisten juhlapyhien selittämistä kertomalla, miksi pääsiäistä vietetään. Ekan lauseen jälkeen tajusin, etten nyt osaa tätä oikein 2,5-vuotiaan tasoisesti muotoilla, että antaapa olla. Tänään sitten hän selosti mulle:

Jeesus kuoli viime viikolla, sen pituisesti. On tehnyt jotain pahaa, jotain omituista. Jeesus ajatteli pääsiäismunia.

Että sellaista. Mistä lie ajatuksensa koonnut, se mun yksittäinen lauseeni ei kyllä sisältänyt niin paljoa informaatiota, että olisi tuollaisen voinut siitä muotoilla. Mutta tehdäänkö vaikka niin, että vielä tänä vuonna voimme hänen kanssaan viettää pääsiäistä Pääsiäismunajuhlana? 

Ja taas ontuva aasinsilta: tänään juhlitaan mun kipeitä lihakia: Pikkusisko nukkui 5 tunnin yöpätkän, ekan kerran moneen kuukauteen! Itsekin nukuin tuosta ajasta 3 tuntia. Oon huomannut, että lihakset ei ehdi rentoutua niissä tunnin unipätkissä, mutta näiden pidempien pätkien aikana tapahtuu jotain, ja aamulla on kankea olo! Mutta tänään täytyykin sitten erityisesti tsempata itseään sitä kutkuttelevaa ajatusta vastaan, että toivoisi Tyttelin unirytmin muuttuneen yhtäkkiä pysyvästi. Jos ensi yönä heräillään usein, niin sitten heräillään. Kyllä se siitä.

Ja vielä loppuun kuvasarja, jonka voisin otsikoida vaikka tämän päivityksen otsikolla...






Ja sitten tämän kuvan kohdalla voi unohtaa nuo ylemmät sotkut.


11 kommenttia:

  1. Voi tätä armollisuuden sanoman julistusta kaipais niin paljon enemmän. Lapselleen ei tartte olla ihme ihminen - äiti -isä. Kumpa muistaisin tämän taas seuraavan kerran kun pitäis olla enemmän. Enemmän suhteessa itteensä ollakseen muka samalla viivalla muitten vanhempien ja kasvattjien ja talouden pitäjien kans.
    Kiitos jälleen!
    -R

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, jotenkin sitä aina ajattelee, että minä yksin oon niin kämmäri ja muita surkeampi, etten selviä arjesta kunnialla. Ja yhtä lailla sitä itse näyttää tuolla julkisesti naamaansa (ja perhettään) vain silloin, kun homma toimii. Piilottaa sen epätäydellisyyden...

      Poista
  2. Tulipa mieleeni se kirjoittajan lapsuus. Radiojumalanpalveluksen aikana kuului pöydän alla leikkivän lapsen suusta..".Jaa jaa.äläkä päästä meitä pakasteelle".

    VastaaPoista
  3. Tästä tuli ehkä vähän pitkä kommentti, enkä tiedä, onko tässä nyt päätä ja häntää, mutta laitan sen nyt kuitenkin tähän, kun sen kirjoitin. Jospa joku siitä saisi jonkun uuden ahaa-elämyksen.

    Aamulehdessä oli pari viikkoa sitten juttu, joka ehkä liittyy jollain tapaa tähän tai näihin mainitsemiisi ongelmiin äitinä olemisessa. Vaikka en olekaan äiti, niin jotenkin kuitenkin koin aiheen ajankohtaiseksi juurikin näiden lukuisten Facebookissa olleiden ”äiti on väsynyt” kommenttien takia.

    Patistin Jannea viemään kertyneet lehdet lehtikeräykseen, mutta hetki sitten kävin vielä onkimassa tuon lehden keräyslaatikosta, koska muistelin, että siinä oli jotain hyviä pointteja ja myös jokin hiljattain kirjoitettu kirja aiheeseen liittyen. Ja nyt ajattelin sitten sieltä jotain tähän kommentoida, vaikka olenkin varmaan vähän väärä ihminen jakamaan neuvoja äitinä olemisesta. Jutun nimi on Kaikkivoivan varjossa, kirjoittaja on Karoliina Huhtanen.

    ”Äiti tietää, missä sukat ovat. Äiti tietää, mitä ja milloin lapsen kuuluu syödä. Äiti tietää. Suomessa elää kaikkivoipaisen äidin myytti” Kirjoituksessa painotetaan aika paljon sitä, ettei äitien pitäisi automaattisesti ottaa lapsien hoidosta päävastuuta, vaan että lapsia voi jäädä kotiin hoitamaan myös isä, koska tutkimusten mukaan suomalaiset vanhemmat ihmiset sanovat kaivanneensa lapsina eniten isän huolenpitoa ja isän seuraa. Ja ei pidä myöskään vähätellä sitä, etteivätkö isät tulisi toimeen lasten kanssa.

    ”Moni nainen omaksuu vahvasti äidin roolin ja päättää olla siinä täydellinen. Kotiin jääminen ja täyden hoivavastuun ottaminen voivat sopia toisille, mutta on paljon naisia, jotka voivat huonosti tavoitellessaan täydellistä äitiyttä.” Kirjoituksesta tulee myös se ajatus, että äitiydessä ilmenee myös sitä perinteistä suomalaista suorittaja-periaatetta; äitiys on suoritus, rooli, joka pitää pystyä hoitamaan mahdollisimman hyvin ja olla paras. Kaikessa pyritään olla hyviä äitejä; keksitään erilaisia viihdykkeitä lapsille, harrastetaan lasten kanssa ja viedään lapsia harrastuksiin, mutta ei oikeasti olla äitejä, läsnä ja lähellä, vaan ollaan äitinä välillisesti. Tietenkin se on niin, että kun vaikka itse muistelee lapsuuttaan, parhaiten muistaa ne mukavat tekemiset ja menemiset vanhempien kanssa, mutta vanhemmuus on kuitenkin muutakin kuin lapsen viihdyttämistä. Ja tietenkin sitten jos ei tällaisia aktiviteetteja lastensa kanssa tee, tuntee olonsa huonoksi äidiksi, kun kaikki muut tuntuvat sellaisia tekevän.

    ”Kun naiset tulevat äideiksi, osa heistä katoaa äitiyden mustaan aukkoon. Tästä aukosta toimittaja ja kirjailija Anu Silfverberg kirjoittaa helmikuussa julkaistussa kirjassaan Äitikortti – kirjoituksia lisääntymisestä. Pimeässä aukossa täydellisen äitiyden tavoittelu yltyy kilpavarusteluksi. Maailma on täynnä kiistoja kestovaipoista, kantoliinoista ja tuttipulloista. Internetin keskustelupalstoilla äidit nokittelevat toisiaan.” Ehkä pitäisi muistaa, että jokainen voi olla samaan aikaan sekä huono, että hyvä äiti. Se riippuu aina katsonta kannasta ja tietenkin myös lapsesta ja perheen tilanteesta. En usko, että todellista täydellistä ja parasta äitiä edes on olemassa.

    ”Tietoähky on lisännyt äiteihin kohdistuvia paineita. On hirveän vaikea tehdä maalaisjärjellä viisaita ratkaisuja, kun tietoa tulvii kaikkialta. – Ei kukaan ole immuuni paineille. Kun ei nuku, kyky analysoida asioita herkistyy. – Niistä pahin on se, että lapsen normaali kehitys vinoutuu. Entä jos teen jotakin väärin, ja lapsi masentuu tai syrjäytyy?” Niin, tieto lisää tuskaa. Mutta ehkä jotain tietoa on kuitenkin parempi koittaa vain sivuuttaa ja käyttää maalaisjärkeä ja toimia niin kuin oma äitikin on toiminut, jos on sitä mieltä, että itsestään on lopulta tullut täysjärkinen ihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä pointteja! Erityisesti tuota oon itekin aatellut, että maalaisjärki vaiennetaan kaikenmaailman ohjeilla. Sitä ei monesti tajua ollenkaan, että mähän voin itekin miettiä ongelmaani ratkaisua. Niin ku on äidit tehneet vuosituhannet ennen nettiä ja muita viisaita neuvojia. Vaikka ei sillä, kyllähän niistäkin usein on apua, paljonkin. Mutta haittaakin jossain mielessä.

      Poista
    2. Kiitos Heli tästä kommentista! Täytyykin yrittää kaivaa tuo teksti jostain. Ylen aamutv:ssä oli myös jokin aika sitten juttua tuosta Äitikortti-kirjasta, kiinnostaisi saada sekin käsiin.

      Ja kiitos Heidille postauksesta. Äitiydestä on kyllä tehty kamalan ongelmalista nyky-yhteiskunnassa. Ja mielestäni surullisinta tässä tilanteessa on se, että äidin pitäisi jotenkin perustella omat valintansa ja selitellä muille omaa äitiyttään. Tämä tilanne pakottaa kamalasti pohtimaan ja reflektoimaan äitiyttä... Kaikki tämä hössötys vain stressaa ja vie äidiltä ihan turhaa energiaa, minkä senkin voisi keskittää johonkin olennaisempaan, kun aiheen jahkailuun. Hämmentävää miten paljon äitiyden dilemma nykyään puhuttaa...

      Jokainen olkoon oma täydellinen äiti, omalla tavallaan niille omille täydellisille lapsilleen...

      Poista
    3. Joo toi on ihan totta, että kaikki valinnat pitäisi pystyä perustelemaan. Eikä perusteluksi riitä, että "tämä nyt tuntuu minusta oikealta ja lapsieni etujen mukaiselta tavalta toimia". Kurjaa. Sitä kuitenkin (jokainen äiti) ihan varmasti ajattelee sen oman lapsensa Kaikkein Parasta, vaikka se sitten olisi erilainen paras, kuin naapurin lapsilla...

      Poista
    4. Miksei tässä ole sellasta "tykkään" tai "olen NIIN samaa mieltä" -nappia ?! :)

      Poista
  4. JA sitten kun on saanu lapset isoiksi ja ne on lentäneet omilla siivillään omiin koteihinsa,voi todeta että selviydyin annetusta tehtävästä kunnialla.Sitten on enää turha miettiä missä teki väärin.
    Toivoa vain että omat lapset ei tee samoja virheitä mitä itte on tehnyt.Ja jos tekeekin niin niistäkin selviää.

    VastaaPoista