tänäänkään minulla ei ole oikein mitään sanottavaa.
Varmaan se on hyvä asia.
Siispä aion lojua päikkäriajan sohvalla, en tietokoneella. Seuranani kuvan ihanat sadut ja pikkumyymukillinen kahvia.
Päikkäriajasta puheenollen 2,5-vuotias on lakannut nukkumasta niitä. Tarvetta olisi, minkä huomaa levottomista yöunista päiväunettomien päivien jälkeen. Mutta hassu poika, kun jaksaa kuunnella tunninkin äänisatuja sängyssään pötkötellen. Kai sekin päivälevosta menee, ainakin paremmin, kuin nukkumisesta riitely, äidin ärsyttäminen ja juoksuttaminen, kiljuminen ja sängystä karkailu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti