18.11.2017

Pikkujouluihminen (eli pieni jouluihminen)



Viisivuotias kirjoitti illalla muistikirjaansa ihan itse näin:



Meillä siis vietettiin tänään perinteisiä pikkujouluja ystäväperheen kesken. Keskimmäisemme ei olisi voinut olla tästä enempää innoissaan! Hän kun leikkii ympäri vuoden tonttuleikkejä ja viimeistään lokakuussa alkaa joulutohinat todenteolla joululauluineen ja -koristeluineen.

Tänään kaivoin parit jouluvalot ja punaiset koristeet juhlarekvisiitaksi, eikä hän meinannut pysyä housuissaan ilonsa kanssa! Pomppasi samantien sammuttelemaan kaikki kattovalot kynttilöiden ympäriltä ja alkoi valmistella joulurunoja ja säveltää muistikirjaansa joululauluja.

Lahjat eivät tämän todellisen joulufanin joululeikkeihin liity, vaan selvästi hän rakastaa tunnelmaa. Se on vähän hassua, sillä kotoa hän ei tätä geeniä ole perinyt, vaikka itsekin toki joulusta tykkään. En silti ole sellainen "tosi jouluihminen", kuin moni muu, ja kuten tämä viisivuotiaamme ilmiselvästi on. Ei siis ole opittu ja matkittu tapa, vaan näköjään sisäsyntyinen ominaisuus.

Pikkujouluohjelmaamme kuului mm. se jouluruno, pikkujoulupaketit ja piparitalkoot. Pienin länttäsi koristelemansa piparit pöytään nurin päin, estelyistä huolimatta, joka kerta. Vasta illan päätteeksi kävi ilmi, että hän luuli sokerikuorrutetta liimaksi. Pitääkin muuten käydä irrottelemassa ne pöydästä ja alustasta nyt, kun taiteilija on saatu sänkyynsä...







17.11.2017

Huutoja hyvään tarkoitukseen



Tänään oli taas yksi vuoden lempitapahtumista: huutokauppamuotoiset lähetysmyyjäiset. Samoin, kuin itse rakastin niitä jo lapsena, rakastavat omamme niitä nyt. Esikoisella oli omat rahat mukana ja huusi itselleen karviaishilloa, kukkaron ja paidan. (Ei tosin itsensä kokoinen ollut se paita, mutta makee oli, joten eiköhän sille saaja löydy!).

Keskimmäinen huusi röyhelötyynynliinan, jonka avaamattomassa paketissa luki "Anttila 19,90", eikä ihan euroista taida olla kyse. Eli arvokasta antiikkia, sanoisin! Hyvä huuto! Hän myös huusi piparitalosta 700€, mutta sen huudon peruin taloudellisista syistä.

Pieninkin osasi jo huutaa muutakin, kuin "kakka" (viime vuonna) ja huusi tohkeissaan ja asiantuntevan näköisenä etupenkistä "Kuus!! Kuus!! Kymmenen! Viistoista! Viistoista! Viistoista!" Ymmärtämättä tietenkään itse yhtään, mistä oli kyse.

Itse huusin kahden tunikan ja pullapussin lisäksi myös "NYT RIITTÄÄ!". Sitten ihan siinä lähtötohinoissa tosin vasta. Voi kunpa lapsetkin muuttuisivat kurpitsoiksi, jos kotiinlähtö venyy. Olisi helppo kantaa autoon ja pistää vöihin. Mutta ei, ne muuttuvat joko spagetiksi tai idiooteiksi. Kaksi isompaa tällä kertaa jälkimmäisiksi. Siinä hälinäisessä aulassa sitten pääsi aivan varoittamatta suusta huuto railakkaalla opeäänellä, joka kantaa sumurtorven lailla kaiken hälyn yli ja hiljentää 20 päätä kerralla. Oli tarkoitus komentaa sitä idiootiksi muuttunutta hillityn tiukasti ja äidillisesti, mutta tulikin kunnon tuuttaus operoolilla siihen kohtaan. Eikä toki tepsinyt yliviritettyyn pölvästiin yhtään. Niin innoissaan se oli karviaishillostaan ja seinille hyppimisestä. Liikkis. Kaikesta sekopäisyydestään huolimatta.

Kovin oli siis hauskaa myyjäisissä tänäkin vuonna.



Ihania unia antiikkisin röyhelöin koristeltuna!





14.11.2017

Saikulla peräti..



Huhhuh, mitä flunssapäiviä ja -öitä takana! Olen sairastanut oman diagnoosini mukaan miesflunssaa. Oireina mm. vikinä ja valitus (myös kuulemma unissaan), haahuilu ja halipula, totaalinen työ- ja olemiskyvyttömyys, halu päästä sairaalaan hoidettavaksi, lopun lähestymisen odottaminen, kuumetta 37,1.

Tätä on nyt kuulemma ollut paljon liikkeellä. Pitkää flunssaa kovalla kurkkukivulla ja yskällä. Mä elättelen toiveita, että oon huomenna työkykyinen. Yskä ja nuha tuntuvat vähän hellittäneen. Tämän hetken oireet on päänsärky ja yöllä niellystä Strepsilsistä johtuva kurkkukipu. Meni kokonaisena nieluun ja tuntuman perusteella on siellä edelleen. Hirmukiva. En suosittele kokeilemaan.

Kovin hyggeä ei oo tää flunssailu toistaiseksi ollut. Siskonpetiä areenasta aamuviideltä ja huomiota huutavien lasten kommentteja, että "sä vaan esität, että oot kipee". Pitäkää peukkuja, että pääsen huomenna jo töihin! (Ja että kurkkupastilli pääsisi myös jatkamaan matkaansa...)





10.11.2017

Köhköh täältä Päikkäreiltä





Loppuviikko meni töissä vähän pinnistellen. Että eeeeikai tässä nyt mitään saikuttelua tarvi... En tiedä, kenen etua nytkin yritin ajaa puskemalla itseni töihin tartuttamaan, köhimään ja kadottamaan loppujakin äänestäni. Ainakin iltapäivän tukariin hinguin kovasti. Sori.

Kuopus on niin hassu, kun on ihan yhtäkkiä alkanut puhua monitavuisia sanoja ja pidempiä lauseita. Nytkin laulaa sängyssä "pää, olkapää, peppu", ihan kaikin kirjaimin ja sanoin. Pirkka-Pekka Petelius tosin on yhä Pepulus. Hän on jostain syystä varsin ihastunut Pepulukseen. Hassu.

Ja nyt hän alkoi laulaa "Keinutaan". Mun Idols raikaa näköjään seinien läpi sinne asti. "Keeinuutaaan, loopettaa, keeinuutaaan, loopettaa."

Viikonloppuiloa, ihmiset!





9.11.2017

Treffit keskiviikkona kello kuus



Tuli vanhanaikainen olo, kun kahvilan edustalla treffattiin kolmen ihmisen kanssa kello kuusi. Ihan niin kuin oltiin viikkoja sitten sovittu. Matkalla kyllä mietin, että tuleekohan muita ja muistaakohan kukaan, kun en blogi-ilmoitusta kummemmin ollut mainostellut treffejä. Ei ollut varmisteluviestejä eikä edes "mä vähän myöhästyn" -viestejä, joita itse joudun toisinaan lähettelemään. Siinä treffattiin Lankakerhon kanssa kuin aikana ennen kännyköitä ja nettiä. Kauan sitten sovitusti. Ooh. Ymmärrättekö fiiliksen, vai olenko ainoa, joka varmistelee ja tekstailee, koska se on niin helppoa?

Seuraaviksi kerhopäiviksi sovittiin keskiviikot 15.11. ja 29.11. Olkaa tekin kahvilan edustalla (siellä marketissa olevassa) tuolloin kello kuus!





7.11.2017

Pannunalusliina





Monesti "hienomminkin syödessä" pöytä täyttyy erilaisista nuhjuisista tai vähintään eriparisista pannunalusista. Vaihtoehdoksi niille neuloin Punox ekopunoksesta pitkän pannunalusen, joka menee pöytäliinasta, mutta suojaa paksuutensa ansiosta pöytää kuumuudelta.

Olenpas iloinen tästä simppelistä keksinnöstäni! Ja vaikka toki sotkinkin heti, niin sentään vaan valkoisella talilla ja maitokiisselillä.





6.11.2017

Sankari vai pahis?






Jos oli eilinen päivä tsemppaava, niin kyllä on viime yö ja tämä ilta ollut sitten jotain ihan muuta. Ollaan otettu yhteen pienimmän ja isoimman kanssa. Pienimmän kanssa olen pysynyt tyynenä, mutta kyllä on sydämen päälle kaikesta järkeilystä huolimatta käynyt, kun minä en kelpaa mihinkään hommiin. Iskä vaan. Yöllä alkoi riivatussa hepulissa kiivetä takaperin seinää pitkin, kun uniseen pyyntöön tulinkin vastaamaan minä, eikä isä. Ja sama reaktio on toistunut tänään aktiivisesti. Jopa niin säännöllisesti, että huomasin itsekin varovani, etten vain katso häntä vahingossakaan silmiin. Ajoittain saan kärsivällisellä hellyydellä ja hämäyksellä raivon sulamaan, mutta aika usein en. Jo on uhmaa! Kauankos tätä kestääkään?

Esikoisen kanssa otin yhteen molemminpuolisesti. Yritin saada kaadettua tietotaitoa suoraan korvasta sisään, mutta siellä olikin vastassa näsäviisas uhriutujaraivopää, jonka kanssa en osannutkaan olla rakentava ollenkaan. Riittävän ärsytyksen tuloksena kilahdin ja päästin pari todella rumaa sammakkoa, joihin näsäviisas uhriutujaraivopää osasi esiteinin ottein taitavasti tarttua aina saarnan tullessa siihen kohtaan, että toisia ei saa nimitellä ja pitää miettiä, miltä oma käytös muista tuntuu.

Että jos tunsin eilen itseni jotenkin kelvolliseksi kasvattajaksi, niin tänään oon tuntenut vähän muutakin. Elämä on.


Keskimmäisen piirtämä Elsa kruunajaisasussaan. Mutta voisi olla myös tuima pahisäiti. Tai supersankari. Vähän päivästä riippuen...