23.4.2017

Relaxing pose









Niin kuin riippuvaisetkin taitavat usein märehtiä ratkeamista (sitä edeltävien onnistumisien sijaan) nolostelen minäkin sitä, ettei liikkumiseni ikinä muutu säännölliseksi rutiiniksi. Sen sijaan, että iloitsisin niistä kerroista, jolloin kuitenkin teen jotain.

Ja laihduttajia moititaan, jos kilot tulevat takaisin. Ja ihmetellään lapsia, jotka kokeilevat kuuttakymmentä harrastusta innostumatta ikiharrastukseksi asti mistään. Mutta hei, pääasia, että tekee jotain. Ei tarvitse jämähtää yhteen lajiin ollakseen jotain. Ei tarvitse määritellä itseään jalkapalloilijaksi tai pianistiksi, vaan voi halutessaan suunnata kiinnostuksensa milloin minnekin.


Oon yrittänyt opetella ajattelemaan, että yksikin Youtuben kanssa tehty treeni, kertaluontoinen kävelylenkki tai edes lyhyt niskajumppa on kaikki plussaa. Laihduttajalle pudotettu kilo on hyvä saavutus, riippumatta siitä, koska se tulee takaisin. Muutenkin keskitytään liikaa epäonnistumisiin. Vaikka totta kai tiedän, että elämäntapamuutoksia liikkumis- ja ruokailutottumuksiin yleensä kaivataankin. Kaipaisin minäkin, tiedän. Silti se askel voi tuntua liian isolta ja mahdottomalta otettavaksi, ja sitten siihen suhteutettuna ne pienet askeleet, yksittäiset jumpat tai herkuttomat päivänpuolikkaat tuntuvat merkityksettömiltä.

Ja oon koittanut miettiä sitä mielialankin kannalta. Jos on viisi hyvän mielen ja olon päivää, ja sitten yksi kauhea, niin jospa en jäisikään siihen pettymyspäivään makaamaan. Aloittaisin jokaisen päivän puhtaalta pöydältä.



Oho, vähän rönsyili. Oikeasti mun piti tulla vain parin hauskan kuvan kanssa sanomaan, että teinpä tänään Youtuben ohjauksessa joogaa ja oli kivaa. On ollut hauska testailla erilaisia liikkumisen muotoja ilman ajatusta siitä, että pitääkö tän olla "mun juttu". Voi testailla kaikenlaista. Ei tarvi sitoutua. HIITtiä, pilatesta, kyykkyjä, mummojumppaa selälle. Pääasia, että tekee edes jotain. (Ja postaa someen.) Tällä kertaa rauhallinen jooga tuntui yhdistävän sopivasti selän aktivointia ja mielenterveyskuntouttajan määräämää rentoutusharjoitusta. Lisäksi likoille piti saada puuhaa, etteivät piirrä seiniin, joten isompi tuli ottamaan kuvia ja pienempi tekemään kanssani alaspäin katsovaa koiraa.

(Kiinnitin itse vasta kuvat laitettuani huomiota siihen, että mulla ei oo housuja. Toivottavasti ketään muutakaan ei vaivaa...)



"This is a relaxing pose."

Yeah, very relaxing.







22.4.2017

Ihana karhumaalaus






On kyllä ollut jotenkin niin kökkö päivä. Valitsen tällä kertaa olla valittamatta täällä, ja laitankin näytille päivän iloisimman aikaansaannoksen:



Tytär halusi maalata. Piirsin sille kuvan, jota se antaumuksella vesiväritti vaikka kuinka kauan. Ja vaikka kuinka moneen kertaan. Onneksi oli kunnon vesiväripaperi, jota sai hinkata ja kastella mielin määrin! Taivaalla loistava keltainen ei muuten ole aurinko, vaan Pikachu.





Lopputulos on hirmuisen söpö. Ja söpöys vielä tuplaantui, kun neiti piirsi maalaukselle kaverin:





21.4.2017

Pelästyttelyä




Pikkiriikkinen valitteli hikkaa. Hiippailin tietenkin heti selkänsä takana ihan liki ja nappasin ikävästi möristen sen kiikkiin. Tyttö kiljui paniikissa ja kiukuissaan, mutta huuto kääntyi äkkiä kikatukseksi, kun hikka olikin oikeasti kadonnut. Olipa muuten mullekin ensimmäinen kokemus tepsineestä pelästyttämishoidosta!

Sain kyllä karmalta potut pottuina: Olin laittanut ovenkahvaan huomautuksen nukkuvasta taaperosta, joten mies hiippaili töistä tullessaan hipihiljaa sisään ja vielä peräkamarin kautta. Oli onnea matkassa, ettei juuri kuvaamani välipalaleipä lentänyt pitkin seiniä ja lattioita, kun kiljuin pimeästä huoneesta kurkkaavalle mörököllille. Se siitä hiljaisuudesta. Eikö muuten teistäkin tää mun koulunäkkäri omenan paloineen oo jotenkin niin liikkis? Niin arkinen, ajaton ja nostalginen. Meillä näkkäri ei kuitenkaan oo perusarkievästä, koska lasten syömistä näkkäreistä on aina 2/3 murusina pitkin taloa syömisen jälkeen... Yksi arkea helpottavista asioista on ostaa näkkärin sijaan vaikka paahtoleipää.



Fysioterapeutin mielestä en ollut enää niin takussa, kuin viikko sitten. Itse olen kokenut oloni aikaisempaa kipeämmäksi. Tosin luulen, että ennen ensimmäistä "terapiaa" (osteopatiaa?) olin niin lukossa ja tukossa, että en tuntenut oikeasti mitään selkeää. Epämääräistä pahoinvointia ja huimausta lähinnä. Nyt tunnen kipua, ja se on varmasti parempi, kuin "ei mitään". Mutta luulen, että suunta on hyvä, vaikka/koska tiedostan kroppani kipuineen nyt jotenkin paremmin.

Hyvä. Kiva. Tästä jatketaan hyvillä mielin. Viikonloppuiloa teille. Pus.


20.4.2017

Rillit lampussa



Aisaatana, pääsi suustani säpsähtäen, kun koitin tehdä youtuben mukana niskajumppaa. Ei sellaisia yleensä noin huomaamatta pääse. Mutta huomennapa pääsen taas fysioterapeutille. Oon niin onnellinen, että sain aikaiseksi. Mies vertasi hyvin: ei autonkaan huoltojen tarpeellisuutta kyseenalaisteta. Miksi pitäisi oman terveyden?

Niinpä.

Jos itse mietit samanlaisia, niin ei muuta kuin google käteen ja puhelinnumeroa etsimään.Oikeasti.



Arvaatko muuten, miten kuva liittyy teemaan? No, rillit pitää saada jonnekin ulottumattomiin jumpan ajaksi. (Tosin tämänpäiväisen sähinän aikaan jumppasin ihan yksin.)



19.4.2017

Hutisukat






Lankakerhoon tarvitsin jonkun projektin, ja niinpä alkunsa sai tällainen pitkien sukkien urakka. Nyt pääsin maaliin. Kaikista mittailuista huolimatta arvioin sukkaosan pituuden väärin, ja kolmeysipuolosen sijaan tästä tuli ehkä kolmeseiska tai kolmekasi. Ja arvatkaa, kiinnostaako enää purkaa ja pidentää! Pohjekin sukan sisällä saisi olla vähän omaani kapoisempi.

Voi olla, että otan nämä venyteltäviksi arkisukiksi silti. Ellei käy niin, että tässä parin päivän sisään ilmaantuisi ostaja talol... ei kun siis näille sukille. Ja seuraavaksi taidan alkaa taas virkata. Virka. Huoh. Miksi kaikesta tulee koko ajan mieleen jotain muuta?





18.4.2017

Salaiset jätskikeksit




En nyt sano, että olisi viisasta keksiä mahdollisimman paljon salaisia tapoja toteuttaa sokerihimoa, mutta esittelen nyt silti yhden (ja ohimennen mainitsen, että alle kaksivuotiaan trullittelukarkkien karsiminen on hyvän äidin suoranainen velvollisuus).

Ben & Jerry's jätskikeksit on ihan huippu päiväkahviseuralainen kaltaiselleni äidille, joka haluaa syödä herkkunsa salassa ja yksin. Tässäkin, katsokaa nyt: ihan siellä selkäni takana se tyhjää lompakkoani, eikä huomaa mitään. Ja kerran olin juuri saanut kuoret auki, kun ovesta loikkasi eskarilainen. Keksi kokonaisena suuhun ja seuraaviin kysymyksiin vain ympäripyöreät "mmm"-vastaukset. En jäänyt kiinni.

Sitä kyllä ihmettelen, että oliko tuossa ostamassani pakkauksessa muka kahdeksan keksiä? Vaikka perheen pienet kertoivatkin sukulaisille "silloin kun me salaa käydään metsässä" tai "aina kun mä syön salaa jonkun muun karkkeja" -juttuja, niin luulen kyllä itse huomaamattani tyhjänneeni tämän boxin... Huoh.




PS Ben tai Jerry eivät toistaiseksi ole huomanneet blogini markkina-arvoa, vaan mainostan heitä ihan omaan piikkiini ja omasta halustani. Toki, jos osaavat yhdistää tulevat myyntipiikit blogiini, niin mielelläni vastaanotan jatkossa herkkuja esiteltäväksi muillekin herkkubefoille ja salapäiväkahvittelijoille. Ja hei, tulipa tässä mieleeni, että lapsetkin varmaan tyk... njääh, ei mitään sittenkään.

PPS Lankakerho 26.4. klo 18. Paikka Seinäjoelta tarkentuu myöhempänä. Ties vaikka olisi vauvanuuhkuttelua tarjolla...